panorama

Autotehtaita konsultoimaan

Ari-Matti Jänkälä

Olen usein kuullut (joskus myös omasta suustani), että rakennusala ei voi ottaa oppia muusta teollisuudesta. Muut alat kun ovat niin erilaisia. Helppohan se on tehdä sarjatuotantoa lämpimissä sisätiloissa. Toista se on meillä. Sataa vettä tai räntää tai lunta tai kaikkia yhtä aikaa. Jos ei sada, on kylmää tai kuumaa tai lämmintä.  Sitä paitsi jokainen rakennus on prototyyppi. Okei, uskotaan. Ollaan me erilaisia. Mutta jos käännetäänkin asia toisinpäin. Olisiko muilla teollisuudenaloilla jotain oppimista rakentamisesta? Mietitäänpä.

Kuvitellaan asiakas X, joka tarvitsee uuden auton. Entinen kun on jo käynyt pieneksi ja vikojakin alkaa olla. Katto vuotaa ja pohja on umpiruostunut. Ymmärtäähän sen, kun kyse on jo monta vuotta vanhasta mallista. Uusi auto täytyy tietenkin ensin suunnitella, joten X päättää palkata autosuunnittelijan. X lähettää tarjouspyynnön muutamalle tietämälleen suunnittelutoimistolle ja valitsee niistä halvimman. Kuka sitä nyt suunnittelusta haluaa maksaa enemmän kuin on pakko. Halvimman tarjouksen jättänyt autosuunnittelija A kuitenkin valistaa asiakasta, että pelkkä autosuunnittelija ei riitä. Tarvitaan lisäksi ainakin auton rakenteiden suunnittelija, letkujen, putkien, röörien ja tuuletuksen suunnittelija sekä autosähköjen suunnittelija. Tässä vaiheessa X toteaa työn itselleen ylivoimaiseksi ja päättää palkata konsultti K:n hoitamaan haastavaa projektia.

Konsultti K on parkkiintunut autonrakennusprojektien parissa ja kilpailuttaa muut tarvittavat suunnittelijat. Konsultti K esittää asiakas X:lle halvimpien suunnittelijoiden valintaa. Kuka sitä nyt suunnittelusta haluaa maksaa enemmän kuin on pakko. Konsultti K kokoaa suunnitteluryhmän ja asettaa tiukat aikataulutavoitteet. Asiakas X kun haluaa autonsa valmiiksi ennen kesälomaa. Ensimmäisenä autosuunnittelija A muotoilee autoon näyttävän ulkoasun. A haaveilee pääsystä Autosuunnittelulehteen, jossa esitellään alan viimeisimpien trendien mukaisia suunnitelmia. Kyllä kollegat olisivat kateellisia. Tässä vaiheessa asiaan kuitenkin puuttuu konsultti K, joka määrää suunnitelman riisuttavaksi aivan liian kalliina. Raskain sydämin A suunnittelee pelkistetyn auton, joka on kyllä halpa mutta myös näyttää sellaiselta. Jotta rahat varmasti riittävät, samalla takapenkin jalkatilasta tingitään puolet.

Autosuunnittelija A saa oman suunnitelmansa valmiiksi ja toimittaa sen muille suunnittelijoille, joita hän on tavannut harvoin konsultti K:n järjestämissä suunnittelukokouksissa. Rakenteiden suunnittelija R, letkujen, putkien, röörien ja tuuletuksen suunnittelija L sekä autosähköjen suunnittelija S tekevät omat suunnitelmansa. Tässä vaiheessa suunnitteluun varattu aika kuitenkin jo lähes käytetty, joten suunnitelmat täytyy kiireesti lähettää autojenrakennusurakoitsijoille, jotta he voivat jättää tarjouksensa asiakas X:n autosta. Konsultti K on parkkiintunut autonrakennusprojektien parissa ja järjestää tiukan tarjouskilpailun, johon kannattaa valita osallistumaan mahdollisimman monta autonrakennusurakoitsijaa halvan tarjouksen saamiseksi. Kuka sitä nyt työstä haluaa maksaa enemmän kuin on pakko.

Asiakas X valitsee konsultti K:n esityksestä halvimman autonrakennusurakoitsija U:n.  Kaiken varalta konsultti K järjestää vielä neuvottelun, jossa U vakuuttaa ymmärtävänsä tarjouspyynnön ja olevansa kaikin puolin kykenevä rakentamaan asiakas X:n tarvitseman auton suunnitelmien mukaan. U korostaa painokkaasti sanoja suunnitelmien mukaan. Tässä vaiheessa asiakas X on oikein tyytyväinen. Autonrakennusprojekti on edennyt budjetin ja aikataulun mukaan. Autonrakennusurakoitsija U:n kanssa tehdään siis sopimus auton rakentamisesta. Juodaan vielä pullakahvit päälle. Asiakas X jää innolla odottamaan uuden auton valmistumista vajaan vuoden kuluttua.

Tässä vaiheessa alkavat vaikeudet. Autonrakennusurakoitsija U ilmoittaa heti sopimuksen tekemisen jälkeen, että suunnitelmissa ei ole erikseen vaadittu, että auton renkaiden tulee pyöriä. Tämän vuoksi U on tarjonnut auton kiinteillä pyörillä. Jos pyörivät renkaat halutaan, kyseessä on lisätyö. Lisäksi jarruletkut on suunniteltu kulkevaksi suoraan moottorin ja läpi, joten letkuihin täytyy tehdä mutkia. Paljon mutkia. Ja se maksaa. Onneksi konsultti K on parkkiintunut autonrakennusprojektien parissa ja toteaa, että valveutuneen autonrakennusurakoitsijan täytyy ymmärtää hyvän autonrakennustavan perusteella renkaiden olevan pyöriviä.  Jarruletkujen osalta konsultiltakaan ei löydy pitäviä perusteluja, ja niin asiakas A joutuu maksamaan ylimääräistä letkujen mutkista. Mutta sehän on normaalia, lohduttaa konsultti K. Renkaiden pyörimiskiista jää toistaiseksi ratkaisematta, mikä kiristää osapuolten välejä.

Useiden vastaavien keskustelujen, parin mojovan riidan ja vajaan vuoden jälkeen autonrakennusurakoitsija U on valmis luovuttamaan auton asiakkaalle. Tosin osa verhoiluista vielä puuttuu, ja venttiilit ovat säätämättä. Autoa on kuitenkin mahdollista käyttää puutteineen (tämän on autonrakennusvalvontaviranomainen käynyt tarkastamassa), joten asiakkaan X täytyy ottaa auto vastaan. Konsultti K järjestää vastaanottotarkastuksen, jossa auton virheet luetteloidaan ja tehdään muutenkin virallisen oloinen pöytäkirja. Juodaan vielä kahvit päälle. Pullaan ei tässä vaiheessa ole kenelläkään varaa.

Saatuaan viimein autonsa asiakas X on lopputulokseen kohtuullisen tyytyväinen. Kävihän autonrakennusurakoitsija U korjaamassa autossa havaitut viat jo muutaman kuukauden kuluessa. Tosin nyt auton katto vuotaa ja takapenkillä ei ole koskaan mahtunut istumaan. Konsultti K kuitenkin kertoo, pienet vuodot ovat aivan tyypillisiä ja koska autossa on takuu, autonrakennusurakoitsija kyllä korjaa vuodot, kun kiireiltään ehtii. Takapenkki on tehty suunnitelmien mukaan, joten sille ei voi enää mitään.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Tai sitten ei. Asiakas X ei luonnollisesti koskaan käytä autoaan huollossa. Kuka sitä nyt sellaisia kiireiltään ehtii? Sitä paitsi huolto maksaa. Muutaman vuoden kuluttua X:n autossa on niin paljon vikoja, että se tarvitsee perusteellisen korjauksen. X kiroaa autonrakennusalan huonon laadun. Ehkä siitä voisi jopa kirjoittaa yleisönosastoon? Moni paikallispoliitikkokin näyttää kirjoittavan aiheesta näin vaalien alla, mikä on oikein hyvä keino kerätä ääniä.

Näin meillä. Pitäisikö alkaa konsultoimaan muita teollisuusaloja, jos ne vaikka haluaisivat ottaa oppia rakennusalalta? Jään innolla odottamaan yhteydenottoja autotehtailta. Vai pitäisikö vielä miettiä, olisiko meillä sittenkin jotain opittavaa?

Kommentit
Jarmo Järvelä kirjoitti...
Loistava blogi-kirjoitus jälleen. Näin asiat parhaiten hahmottuvat. Lopulta Jeesuksenkin oli käytettä vertauskuvia saadakseen asiat ymmärretyksi:-)
08.09.2016 14:44

Kommentoi