panorama

Toiminta-ajatus

Yrityksen toiminta-ajatuksena on auttaa sen asiakkaita hallitsemaan rakennusinvestointinsa laadukkaasti ja kustannustehokkaasti hankkeen alusta aina ylläpitoon saakka.

Toimintaperiaatteet

1. Asiakkaan edun mukainen toiminta
Prodeco Oy on hankkeissa asiakkaan edunvalvoja. Toiminnassamme rakennushanketta ohjaa ensisijaisesti tilaajan etu ja päätösvalta säilyy asiakkaalla alusta loppuun saakka. Tavoitteemme on, että hyöty, jonka asiakkaalle tuotamme, on aina suurempi kuin palveluistamme maksettu hinta.

2. Sitoutuminen hankkeen tavoitteisiin
Kun hankkeen tavoitteet on määritelty, on rakennuttajakonsultin tehtävä huolehtia niiden saavuttamisesta. Tähän on myös asiakkaan voitava luottaa.

3. Luottamus ja avoimuus
Asiakassuhde voi perustua ainoastaan täydelliseen luottamukseen, avoimeen tiedonkulkuun ja asiakkaan etujen mukaisen toimintaan.

4. Yhteistyö
Onnistunut rakennushanke voidaan toteuttaa vain hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteistyönä. Pyrimme vahvistamaan yhteistyötä eri osapuolten välillä pitkäjänteisesti ja kaikkien osapuolten etuja kunnioittaen.

5. Jatkuva kehittyminen
Kehitämme jatkuvasti toimintatapojamme ja ammattitaitoamme tavoitteenamme toteuttaa hankkeet entistä tehokkaammin, taloudellisemmin ja laadukkaammin.